Syntymäpäivät 

Juhlatalo Holken tarjoaa arvoisensa puitteet tärkeitten syntymäpäivien viettämiseen. Kartanomainen interiööri, lämmin kodikas tunnelma ja karismaattinen isäntäpari luovat mielialaa kohottavan miljöön.

Holkenin ruoka on tehty pieteetillä luonnontuotteista, paikallisista lähiraaka-aineista ja luomutuotteista mahdollisuuksien mukaan. Meille on valittavana kolme erilaista juhlaruokalistaa (linkki hääruokamenuihin ilman hintoja). tai vaihtoehtoisesti suunnittelemme ruokalistan tilaajan kanssa. Alkoholipitoiset juomat tilaajat tuovat tullessaan. Ateriat nautitaan koristeellisilta vanhoilta ruotsalaisilta porsliinilautasilta, aterimet ovat tyylikästä uushopeaa ja lasit luonnollisesti kristallia.

Juhlanjärjestäjät voivat tilata ohjelmapalvelustamme päivänsankarille sopivaa viihdettä (linkki ohjelmapalveluihin). Isännän repertuaarissa on erityisesti ravintolamaailmaan istuvia koomisia hahmoja, jotka on aikanaan kehitetty Ruotsin laivoille. Esimerkiksi koominen eteisvahtimestari toivottaa vieraat tervetulleiksi, pyylevä Kokki laulaa ruokalistan, ja parhaat päivänsä nähnyt hovimestari rouva pölyhuiskineen huolehtii vieraiden hyvinvoinnista juhlan aikana. Mahdollista on myös tilata elävää pianomusiikkia ruokailun ajaksia, isännän koominen taikashow ennen kahvia esitettäväksi ja mainio yllätysnumero päivänsankarille: Tarjoilijaneitoset alkavat laulaa äänissä päivänsankarista kertovaa laulua, joka on sävelletty ja sanoitettu ainutkertaisesti juuri heille. Kyseinen laulu sanoineen ja nuotteineen sekä cd-tallenne laulusta annetaan muistoksi päivänsankarille.

Tanssit

Holkenin salissa, juhlateltassa tai näyttelytilassa voidaan järjestää tansseja. Musiikkitarjonta ja teema sovitaan erikseen tilaajan kanssa.

Muut palvelut talon puolesta

Äänentoistolaitteet ja mikrofonit juhlatelttaan ja Juhlatalo Holkenin saliin. Äänentoistolaitteilla voi soittaa musiikkia älypuhelimesta tai ipadista.

Videotykki ja valkokangas.

Ohjelmalava telttaan ja sen valaistus.